torstai 4. syyskuuta 2014

Kesä mennyt, mutta sukkia syntyi myös helteellä

Tämä oli nyt toinen kesä, kun olen kutonut sukkia koko kesän, edes pahimmat helteet eivät innostusta vieneet. Tosin aloitin kyllä sukkaa tekemään myös Novitan Puro Batikista, mutten jaksanut sitä kuitenkaan tehdä loppuun asti - ainakaan vielä....

Tässä siis kuvakollaasia kesän villasukka-sadosta. Ja tosiaan, useammat on vielä päättelyä vaille valmiina, niin niistä ei kuvia ole.... Ja keskeneräisiäkin on.... Odottamassa omaa aikaansa valmistua :)

Siilisukat Olga-ohjeella tehtyihin varsiin.

Jämälankasukat seiskaveikasta

 Näissä siilisukissa, kuten monissa muissakin nykyään tekemissäni sukissa on ristiinvahvistettu kantapää, josta tykkään hurjan paljon. Tosin sitä tehdessä, pitäisi melkeinpä koko kantapää tehdä kerralla, tai helposti tulee mokia....





Nämä polvisukat on kuitenkin tehty unisukiksi 100% akryylilangasta, eli pieni poikkeus aijempaan tekstiini :) Muurahaisenpolkua, joka vähän liikaa venyy paksuhkoissa pohkeissani...
 Valepalmikolla tehdyt raitasukat Seiskaveikasta


Vitivalkoiset Kin-polvisukat Novitan seiskaveikasta. Näissä olen mennyt vähän oikoen, koska periaatteessa useammassakin kohdassa olisi vielä ollut tuota valepalmikkoköynnöstä. Kuvio on aika haastava, siinä suhteessa, että pitää koko ajan seurata, millä rivillä menee. Mutta kierroslukumittari auttaa, tosin sitäkin pitää muistaa kääntää. Miulla nimittäin on semmoinen Novitan karvanoppamalli, jota pitää kiertää, jotta lukemat muuttuu... Mutta jossain välissä pitää sitten tehdä tämmöiset Kin-sukat ihan oikeasti ja lyhyempinä :)



Ja nyt muistin, etten ole koneelle näemmä siirtänyt kuvia kesällä tekemistäni Hovineito-sukista. Ihana malli, mutta vaatii sekin tarkkaa seuraamista, jotta pysyy oikealla rivillä ja oikeassa ohjepaperissa. Tykkäsin tehdä ja varmaan kokeilen uudemmankin kerran. 
Ja muutenkin ainakin 3 muut polvisukat täältä uupuu ja mitähän muuta.... Mutta siis olen nyt tykästynyt tekemään polvisukkia.

Vaan jospa tämä postaus näistä sukista.... Muista sitten toisella kertaa :)

Rakkaalle ystävälle tasavuosien kunniaksi



Toukokuun lopulla vietti 4-kymppisiä erittäin rakas ystäväni ja päätin hänelle tehdä tuollaiset pöllösukat, joilla aijemmin sain menestystä "Voihan villasukka-ryhmässä".

Mutta koska ystäväni omaa hyvinkin hoikat sääret, oli minun pakko ensin tiedustella hieman mittoja, eli mittaa heti polven alapuolelta - pohkeen paksuimmalta kohdalta. Näille mitoille jäi sitten eroa 0,5mm. Naisen peruspolvarin ohjetta oli siis muokattava melkolailla, jotta saisin oikean kokoisen varren sukkiin. Ja jossain välissä joutui esikoispoikani testaamaan myös kokoa, sillä hänellä oli eniten oikean paksuinen jalka malliksi. Silmukoita oli muistaakseni 52 tai 54, josta liikkeelle lähdin. Ja kaikki langanjämät käyttöön....
                                                                                                                                                                 
Pöllöt on virkattu tällä aijemmin keväällä julkaisemallani ohjeella.

Sukat sain valmiiksi jo toukokuunalussa, mutta pöllöt saivat odottaa kiinnittymistään aikakauan :) Ja etenkin näissä jämälankasukissa tuo päättely on melkoisen työläs työvaihe, koska minä en sitä "osaa" hutaisten tehdä.... Enkä tykkää päätellä lankaa jatkaessani, joten satakunta langanpäätä on näissäkin sukissa sisäpuolelle pujoteltuna ja kieputettuna... 

Ystäväni sai nämä liki kuukausi jälkijunassa, mutta sopivasti Juhannuksen kylmille ilmoille jalkoja lämmittämään. Ja muistuttelin kyllä, että nää on tehty käyttöön, ei kaapissa seisomaan. Sillä ystäväni tuppaa käyttämään ensin vanhat sukat ihan loppuun ja vasta sitten kaivaa kaapista uudet jalkaan :)

Ystäväni pikkuneiti, meidän kummityttömme, vietti toukokuussa nimppareita ja niinpä päätin muistaa kummitustätinä häntä pienellä huivilla. Neiti alle 3v kun on "niin neitiiii", että häsää vaatteittensa kanssa muutenkin, niin ajattelin, että josko hienot neidit käyttäisi tämmöistä Frilla-huivia vai mikä se nyt onkaan? ;)

Tuommoisen huivin tekemiseen ei montaa tuntia hurahda. Huivi on likipitäen yhdestä kerästä tehty, hieman jätin kutomatta, jottei olisi liian pitkä lapselle.